Teatteri
Höljäkän kylän teatteriharrastus lähti uuteen nousuun 1990-luvulla. Siitä lähtien nuorisoseuran teatterin kesäteatteriesitykset ovat muodostuneet yhdeksi Höljäkän kesän eittämättömistä tunnusmerkeistä ja kohokohdista. Esitykset pidettiin aiempina aikoina nuorisoseurantalon salissa, mutta niin näyttämö kuin katsomotilatkin osoittautuivat ajan mittaan ahtaiksi ja epäkäytännöllisiksi. Uuteen vaiheeseen siirryttiin 2000-luvun alussa, jolloin esitykset siirtyivät nuorisoseurantalon ulkoilmateatteriin, kunnes sekin osoittautui epäajanmukaiseksi, vaikka ulkoilmateatterin katsomo katettiin ja katsomoa laajennettiin useampaan otteeseen.
Niin Höljäkän nuorisoseura käynnisti keväällä 2011 suuren luokan rakennushankkeen uuden kesäteatterikatsomon ja esiintymislavan rakentamiseksi. Kesäkuussa 2012 valmistunut Höljäkkä Areena tarjoaa monipuoliseen käyttöön soveltuvat tilat. Siihen kuuluu osittain maanpinnan alapuolella oleva amfiteatterimainen katettu 400-paikkainen katsomo. Sen vastapuolelle on rakennettu kulissina ja esiintymislavana toimiva varastorakennus, jota esiintyjät voivat käyttää pukeutumis- ja lämpiötilana. Rakenteiden väliin jäävää aluetta voidaan käyttää esiintymislavana erilaisissa tilaisuuksissa ja muuna aikana esim. lentopallon, katukoripallon tai tenniksen pelaamiseen. Teatteriesitysten lisäksi Areenaa käytetään konserttien, yhteislaulutilaisuuksien ja erilaisten yleisötilaisuuksien järjestämiseen.
Teatteritoiminta on ollut Höljäkässä osin myös ympärivuotista, sillä kesänäytelmän lisäksi nuorisoseuran teatteri on esittänyt joulunäytelmiä, ja vuosina 2002-2004 on esitetty ohjelmallinen kokonaisuus "Höljäkän hurjat hirvipeijaiset". Osittain näytelmiä on esitetty myös tilausesityksinä kylän ulkopuolella.
Aktiivisia toimijoita on noin 30 henkeä, niin lapsia ja nuoria kuin varttuneempaakin väkeä. Teatteriharrastuksen vahvuudesta kertoo osaltaan juuri eri ikäryhmien mukanaolo. Varsinaisten esitysten lisäksi teatteritoiminta pitää sisällään myös puvustusta, lavastusta, musiikkia, ääni- ja valotehosteita ja moninaisia järjestelytehtäviä.
Viime vuosina Höljäkän teatteri on tullut tunnetuksi koko perheen-teatterina ja tällä tavoin erottunut perinteisestä kesäteatteritarjonnasta. Tämä linjaus tuli ohjaaja Tuula Heikuran mukaan alunperin näyttelijöiltä. Höljäkän teatterissa toimii näyttelijöinä useita lapsia tasavertaisesti aikuisten kanssa, mutta lasten rooleissa.
Tuula Heikura valittiin joulukuussa 2016 vuoden ohjaajaksi Pohjois-Karjalassa tunnustuksena pitkäaikaisesta toiminnastaan Höljäkän teatterin ohjaajana ja teatteritoiminnan vetäjänä. Erityiskiitosta sai teatterin rohkea suuntaus koko perheen -teatteriesityksiin ja eri-ikäisten mukanaolo teatteritoiminnassa.
Yleisöä vuonna 2013 avatulla Höljäkkä Areenalla.
Kuva Anneli Pulkkinen
Yleisöä Areenan katsomossa kesällä 2015.
Kuva Peter Laursen
Yleisöä nuorisoseurantalon
ensimmäisessä ulkoilmateatterissa
Kuva © 2008 Marja Eskelinen
Höljäkän teatterin ohjaaja Tuula Heikura
Kuva Peter Laursen 2016
Tietoja nuorisoseuran teatterista ja näytännöistä antaa Tuula Heikura, puh. 050 4332402. Teatteritoiminnasta kerrotaan myös Höljäkän nuorisoseuran facebook-sivuilla
.Kuvia teatterin esityksistä
Kuvia kesän 2022 näytelmästä "Risto Räppääjä ja villi kone"
Höljäkän kesäteatteriesitykset palasivat Höljäkkä Areenalle kesällä 2022 kaksi vuotta kestäneen koronatauon jälkeen. Teatteri jatkoi jo vakiintunutta linjaansa, nimittäin koko perheen teatteria. Samalla jatkui Nopolan kirjailijasisarusten teosten sarja, sillä Risto Räppääjä ja villi kone oli itse asiassa kesäteatterin kuudes Risto Räppääjä näytelmä. Näytelmän ohjauksesta ja sovituksesta vastasi Tuula Heikura, laulujen sävellyksestä Iiro Rantala ja äänisuunnittelusta ja musiikista Sami Ehrukainen.
Risto Räppääjä ja villi kone -kirja ilmestyi Tammen kustantamana vuonna 2006. Kirjan pohjalta tehty näytelmäversio esitettiin Helsingin kaupunginteatterissa v. 2009, ja tanssiteatteri Raatikko yhteistyökumppaneidensa kanssa toi sen näyttämölle syksyllä 2022. Kirjaan perustuvan elokuvan ensi-ilta on helmikuussa 2023.
Kesäteatterikausi alkoi 30. kesäkuuta ja viimeinen esitys oli 31. heinäkuuta. Näytelmä vietiin läpi kahdeksan näyttelijän voimin, osa heistä useammassa roolissa. Esitys sai lämpimän vastaanoton ja ihastutti eri ikäpolvien katsojia.
Kuvia kesäteatterin kahviosta
Yleisöä Risto Räppääjä ja viiimeinen tötterö -esityksen tauolla
Kuva 2017 Peter Laursen
Kahvittelua ulkosalla
Kuva 2016 Peter Laursen
Kahvitarjoilua nuorisoseuran talon sisällä
Kuva 2016 Peter Laursen
Lippujono Röllin viimeiseen esitykseen kesällä 2013
Kuva 2013 Peter Laursen